Tänään lauloin ajellessani autoa oikein sydämeni kyllyydestä. Kyseessä oli Samuli Edelmanin uudelta levyltä virsi. Mieleeni nousi ajatus miten onnellinen minä olen kun saan olla lapsekas. Kuulivatko ohi kulkijat ovien läpi? Näki kukaan kun hetkeksi suljin silmäni.. ei autoa ajaessa saa silmiä ummistaa.. ei edes laulaessa! Olinko se minä jonka olinkin löytänyt? Milloin olen viimeksi laulanut? 

" Mä silmät luon ylös taivaisiin ja yhteen käteni liitän. Sua Herra ystävä lapsien, nyt hartain mielin mä kiitän. Sua riemullista on ylistää ja mielläni sen teenkin, ei sulta pieninkään unhoon jää, vaan katsot myös vähäiseenkin."

"Voi kiitos lahjoista joita suot, niin paljon hyvyyttä riittää, ja aina iloa uutta luot, en osaa kaikesta kiittää!Mä taimi olen sun tarhassas, ja varten taivasta luotu, sun armollisehen huomahas, jo syntymästäni suotu. Mua suojaa sä isä armoinen, sun henkes voimalla vielä, ja tieni johdata taivaaseen, iäiseen elohon siellä."

Taivainen isä on Jumala mutta myös oma rakas isäni on siellä tai oikeastaan täällä.. koska uskon, että taivas on kaikkialla ja meissä, sielussamme. Valoa joka loistaa meissä ja joka voi hiipua mutta ei koskaan sammua täysin. Kai minä lauloin teille molemmille! Isä minulla on hirmuinen ikävä sinua ja usein suuri suru. Mutta tänään te molemmat annoitte minulle voimaa! Samulikin on mennyt tekemään hyvän veisun :)

Olen ihan tavallinen arkiuskovainen, kun joku sitä saattaa tämän jälkeen pohtia. Arjen uskonto puhuu puissa ja auringossa, tuulen henkäyksessä ja vastauksissa rukouksiimme, unissa kuiskaten. Illalla liitän käteni yhteen ja tänään kiitän kun olen jaksanut hengittää. Nyt tuntuu, että asiat menee parempaan päin. Paljon parempaan!

Kaikkea tämä blogi saakaan aikaan.. ulottuvuudet avartuvat!