Minua on kohdannut muutos jota minä vien mutta joka on tempaissut minut mukaansa. Elän takuulla elämäni onnellisinta aikaa, mutta fyysisesti voin huonosti. Syitä on löytynyt useita mutta tärkein lienee se, etten ole ottanut vastuuta tarpeeksi itselleni. Sielu on ruumiin peili - toisin sanoen kun voit hyvin sielusi voi hyvin. Olen huomaamattani täyttänyt päiviäni niin, etten ole enää jaksanut liikahtaa ja väsymystä olen hoitanut suupaloilla. Kaksi vuotta sitten olin tasapainossa.. tarkoitan tällä sitä että hyvinvointini näkyi ulospäin. Ehkäpä siis vaikka olen mielestäni elänyt elämäni kulta-aikaa. Olenkin tietämättäni ajanut itseäni väsymiseen saakka kohti uusia ja suurempia haasteita. Uskon edelleen pystyväni siihen, mutta en usko että pystyn, jos lyön yhä laimin kehoani. Jos sanotaan että joku polttaa yhtäaikaa kynttilää kahdesta päästä niin kohdallani voisi sanoa että minun taivaallani paistaa lukuisia aurinkoja niin kirkaasti että paahdun ja sokaistun. Parisuhde voi hyvin ja olen onnellinen ja rakastunut. Koti ja talousasiat ovat hyvällä mallilla. Työssä olen saanut toteuttaa itseäni ja minulle on avautunut mahtavia näytönpaikkoja, jotka olen tähän saakka hoitanut mallikkaasti. Kunnes sitten kroppani pettää minut juuri kun olen saavuttanut parhaan vireeni ja elämäni tilaisuuden.. hups! Mitä olenkaan tehnyt. Unohtanut että en ole kuolematon!